7.6.2011

Kunnanvaltuutettuna Panninniemessä

Minulla on ollut lähiaikoina ilo seurata monia asioita uuden tulokkaan silmin. Olen ensimmäistä kauttani kunnanvaltuustossa, vapaa-aikalautakunnassa tai kunnallispolitiikassa ylipäätään, ja vietän ensimmäistä kevättäni Panninniemessä. Uutena ihmisenä on aina mielenkiintoista tutustua asioihin, ja arvioida mitä erityisen hyvää missäkin asiassa on. Ilahduttavaa on ollut huomata, että sekä kunnanvaltuutetun työ että Panninniemeen muutto on hienoja asioita pullollaan.

Rakennutimme omakotitalon kesällä 2010 Urkurintie 3:een, paikkaan jossa pari vuotta sitten seisoi sankka metsikkö. Nyt kun paikkaa katsoo Panninniementieltä käsin, on näköala hyvin erilainen. Mielestäni tässä korostuu upeasti uuden ja vanhan toimiva liitto. On vanhaa maatilaa, parikymmentä vuotta vanhaa omakoti- ja rivitaloa, ja sitten on noussut useita vastavalmistuneita omakotitaloja. Toimivat tonttipaikat on hyödynnetty, ilman että ainakaan minun korviini olisi kantautunut pahaa sanottavaa maisemien pilaamisesta tai melun lisääntymisestä. Päinvastoin, olen saanut kuulla että uudet asukkaat ovat erittäin tervetulleita alueelle, ja että uusien lapsiperheiden vilinä ja vilske tuovat oman iloisen lisänsä Panninniemeen.

Toimin myös ensimmäistä kauttani maakuntavaltuutettuna, ja siellä on keväisin tapana palkita vuoden kylä. Tämän vuoden juhlapuhetta kuunnellessani heräsin ajattelemaan, että kylissä on yllättävän paljon voimaa. Moni tärkeä asia on lähtenyt liikkeelle kyläläisistä, ja moni parannus olisi jäänyt tekemättä ilman kyläläisten aktiivisuutta. Olkoon kyse sitten tien rakentamisesta tai parantamisesta, kevyen liikenteen turvallisuudesta tai vaikkapa virkistysalueiden kehittämisestä. Toivottavasti myös meillä aktiivisuutta riittää jatkossakin, jotta asiamme kuullaan, ja alueemme kehittyy ja samalla tukee koko kunnan kehitystä.

Kotoisin olen niinkin kaukaa kuin Raumalta, jossa vietin valtaosan lapsuudestani ja nuoruudestani, ennen kuin muutin Vaasaan opiskelemaan kauppatieteiden maisteriksi. Siilinjärvestä tuli kotipaikkani vuonna 2002, ja siitä lähtien perheeni on asunut niin Leppäkaarteessa kuin Harjamäessäkin. Nyt perheeseeni kuuluu itseni ja Marjaana-vaimoni lisäksi kolme pientä tyttölasta, Mona, Mette ja Martta. Uskomme ja toivomme että Panninniemestä tulee meille paikka, jossa asumme ja viihdymme, ja jonne lapsenlapsemme jonain päivänä tulevat kyläilemään. Niin hienosta paikasta on kyse, että en näe syytä mitään muuta lähteä tavoittelemaan.


Petteri Alanko

pealanko(at)gmail.com

044 785 5008

Kunnanvaltuutettu (kokoomus), vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja, maakuntavaltuutettu

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti