3.8.2011

Kyläyhdistyksen syksy starttasi hallituksen kokouksella

Tiistaina pidettiin syksyn ensimmäinen kyläyhdistyksen hallituksen kokous. Mukana oli lähes koko hallitus, mutta mukaan olisi toki otettu mielellään myös muita asukkaita. Asialistalla oli tällä kertaa tärkeimpänä Kevätön - Pyylammen osayleiskaava ja siitä annettava lausunto.

Kaavan todettiin olevan erittäin tärkeä varsinkin Panninniemen kehittämisen kannalta. Pidämme tärkeänä muun muassa sitä, että alueelle saadaan luontopolku ja että se tullaan esittämään kaavassa - kuten luonnoksessa olikin esitetty. Lisäksi toivomme, että kaavassa esitettäisiin mahdolliselle venevalkamalle aluevaraus. Luonnoksessa oli kuitenkin melkoinen määrä virheitä pohjakartassa, joten päätimme pyytää palaveriaikaa kaavoittajalta, jotta haluamamme asiat tulevat huomioiduksi myös mahdollisten muutosten jälkeen.

Kyläyhdistyksen hallitus tulee tekemään lausunnon kaavasta elokuun aikana. Olisiko sinulla muita huomioita, joita meidän kannattaisi ottaa mukaan lausuntoon? Lausunto pitää jättää 29.8. joten toivomme kommentteja mahdollisimman pian!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti